# Se on tämä ystävänpäivä

Josku, joskus mä oikeasti pidin tästäkin päivästä. Nyt se on mulle ykai päivä muiden joukossa, yksi perjantai niistä sadoista jotka elän. Pelkkä kaupallinen villitya joka leviai amerikasta ympäri maailmaa. 

Ensimmäinen asia mikä siinä ottaa päähän, on se kuinka kaikki ovat niin maassa, kun ovat yksin ystävänpäivän. Heillä ei ole poikaystävää, HE EIVÄT OLE YKSIN. Minä tiedän millaista on olla yksin, olin yksin, ja silloin loppui vaaleanpunainen hohto tämänkin juhlapäivän päällä silmissäni. Miettikää, joillakkn ei ole isää isäinpäivänä tai äitiä äitienpäivänä, etköhän pärjää yhden ystävänpäivän ilman poikaystävää. 

Hyvänä kakkosena tulee odotukset. Ja se kuinka ihmetellään miksi kaikki eivät rakasta tätä pinkin, suklaan ja rakkuden täyttämää päivää. Odotetaan ihmeitä ja petytään. 

Mä en enää jaksa odottaa mitään. Yksi päivä muisen joukossa , right?

# Uusi vuosi samat tuskat

Se vuosi siis vaihtui juuri... Nyt face on täynnä raiskaus päivityksiä, selvä, kiva kun kaikki haluavat toivottaa hyvää uutta vuotta 12354366 läheisimmälle ystävälleen, mukaan lukien minut. Kiva kun siitä ilmoitellaan, enhän itse sitä huomannutkaan... Ihanaa kun päivitetään kuvia ilotulitteista, enhän niitä itse ikunasta näekkään...

Juhlat on ihan samanlaiset kun aina ennenkin. Ollaan kummisedällä kylässä, niinkuin jokaisena vuonna. Silti mikään ei tunnu samalta. Kun kello löi kahtatoista, halusin ulos talosta. Ei. En juhli tätä vuodenvaihdetta kaatokännissä kylmässä puskassa puolituttujen ja tuttujen ystävieni kanssa, koska se on niin 'coolia'. Olen sukulaisilla, koska se tuntuu jotekin turvalliselta tavalta juhlia tätä, niinhän teen joka vuosi. Mutta nyt... nyt tämä ei tunnu samalta. Halusin ulos, istuin yksin kylmässä katsomassa kun kauniit raketit täytti taivaan, ruuti haisee ilmassa, ihmiset huusivat oikeasti kaduilla hyvää uutta vuotta. Kaikilla muilla oli hauskaa, paitsi minulla.. Minä pidättelin kyyneleitä ja mumisin itsekseni selkä seinää vasten.

Mikä sai mut sekoomaan sitten uutena vuotena? En ol varma. Kulunut vuosi on ollut samalla aivan kamala, ja yksi parhaimmista. Olen tutustunut paljon uusiin ihmisiin, saanut uusia ystäviä, menettänyt ehkä muutaman, ymmärtänyt ketkä oikeasti ovat minua varten luonani, ja ketkä ovat niitä joita varten täällä haluan olla. Oon joutunut pohtimaan mun elämää ihan uudelta kantilta. Oon vajonnut aivan täysin pohjaan, ja taistellut itseni sieltä jokseenkin ylös aina aika-ajoin. Oon ihastunut, raivostunut, nauranut, rakastunut, itkenyt, luullut kuolevani ja toivonut eläväni ikuisesti.

Uskotaan, että uutena vuotena aloitetaan puhtaalta pöydältä. Minullakin on kasa typeriä uuden vuoden lupauksia, jotka luultavasti petän kaikki (positiivista i know), mutta silti, uusi vuosi pelottaa mua. Kulunut vuosi oli osin kamala, enkä jaksanut odottaa, että se olisi takana. Kulunut vuosi oli myös yksi parhaimmista ja tuntuu tyhjältä ajatella, että kaikki on nyt takana päin.. Mua pelottaa. Mua pelottaa, että asiat menee huonommiksi jälleen tänä vuonna, joudun päättämään jatko-opiskelu paikastani, jättää yläasteen taakse, etsiä uudet ystävät, joudun alottamaan alusta.

Alusta alottaminen se vasta pelottaakin. Viimeiksi kun jouduin alottamaan jollain tasolla alosta, se ei mennyt hyvin. Ja joudutttiin tähän pisteeseen mitä jaan tämän blogin kautta. Mitä jos kaikki alkaa vain alusta? Mitä jos kaikki mene vain huonompaan suuntaan? Jos niin käy, mä en enää pysty siihen. Mä en kestä enää tätä lisää. Jos tämä pahenee vähääkään, mä luovtan. En vain pysty siihen yhtään pidempään.

Joten toivomuksia uudelle vuodelle. Asiat sais alkaa kulkemaan niinkuin pitääkin, haluaisin päästä lähemmäs unelmiani, olla iloinen ja onnellinen, keksiä vihdoinkin mitä haluan elämältäni, saada elämäni takaisin raiteilleen ja jatkumaan niinkuin sen kuuluukin. 

Onko se niin paljon pyydetty oikeasti?

# olen vain väsynyt

Mä olen väsynyt. Enkä nyt tarkoita sillä tavalla, että haukottelen ja kaipaan untenmaille takaisin. Ei. Mä olen väsynyt kaikkeen. Elämääni, perheeseeni, ihmisiin ympärilläni, asioihin joita joudun tehdä, hymyilemiseen, valehtelemiseen, peittelemiseen ja piilottelemiseen ja ennen kaikkea itkemiseen. 

Joskus mietin millaista olisi itkeä itsensä uneen. Nyt mietin millaista olisi mennä sänkyyn, ajatella että olipahs ihana päivä ja muistella päivää hymyssä suin ja nähdä kaunis uni yön aikana. 

Viikkoon en ole tehnyt muuta kuin itkenyt itseni uneen. En muista olenko viikkoon mennyt nukkumaan ilman että olen kyynelten sumentamien silmien läpi repinyt saksilla käsivarttani verille. Öisin itkulle ei tule loppua. Juuri kun luulee sen olevan ohi se alkaa jälleen. 

Oon vajonnut syvemmälle kuin olisin koskaan uskonut. En tiedä mikä tähän ajoi, mutta nyt en tiedä ulospääsyä. Tet on mennyt aivan päin persettä, koska haluan karttaa sosiaalisia tilanteita, olen kokoajan kipeänä ja katson lasittuneena eteenpäin ja taistelen kyyneleitä vastaan. 

Käsivarsi on kamalassa kunnossa, en ole syönyt tai nukkunut viikkoon normaalisti, en ole varma voiko ihminen itkeä näin paljoa ilman että jokin raja tulee vastaan, naisten vaivat pistää lisää hormooneja sekaisin (aivan kuin ei tähän mennessä olisi ollut mieli sekaisin). Olen vain väsynyt kaikkeen. 

Siinä kaikki. 

# niin paljon kaikkea turhaa

Mä luulin oikeasti päässeeni yli tästä vaiheesta. Luulin, että tää muuttuisi. Mutta ei se muutu. Olin yötä mun tällä hetkellä parhaalla kaverilla. Siellä olin jälleen se uusi pirteä, eloisa ja sosiaalinen minä. Sellainen minä joka oikeasti haluaisin olla. Jollainen ehkä oikeasti olisinkin.

Mutta nyt... en tiedä osaanko olla sellainen. En tiedä miten hymyillä joka saamarin päivä, puhua jokaiselle iloisesti, kuinka nauttia kaikesta mitä elämä tuo. Elämä tuo mukanaan niin paljon kaikkea kamalaa. Tälläkin hetkellä tuntuu, ettei elämä tuo mitään hyvää mukanaan.

Tämä blogi on täynnä minun itkua siitä kuinka paljon minuun sattuu. Nytkin tuntuu, että hengittäminen on vaikeaa. Oon turta, mutta silti jokapaikkaan sattuu. Yritän keskittyä kirvelyyn jonka sain aikaan reisilläni, mutta se tuntuu turhalta. Sisällä sattuu silti vielä enemmän.

Katson jotain ohjelmaa jossa itsemurhasta selviytyneet ihmiset elävät. Sitä on kummallista katsoa. Kokoajan mielessä käy 'mitä jos minäkin yrittäisin'. Jos oikeasti tekisin sen, yrittäisikö kukaan edes pelastaa minua? Seuraavaksi mietin, miten tekisin sen. Sitten mietin miksi mietin sitä. Seuraavaksi haluaisin vain unohtaa kaiken mitä pääni sisällä tapahtuu

#turta olo

Mä olen ihan turtana. En tunne mitään. En kipua, ein kaipuuta, en nälkää, enkä surua enkä ainakaan iloa. Tai sitten en vain osaa enää muodostaa sisälleni tietoa siitä, miltä nyt tuntuu.

Olen nyt ollut syömättä 2 päivää. Tai, aamulla jotain ja illalla joskus viidenaikaan jotain. Kaiken kirjoitan ylös. Taallaan tuntuu, että on kokoajan nälkä, mutta kun tosissani ajattelen syömistä, haluaisin oksentaa. 

Nyt on ensimmäinen kerta, kun olen päässyt päivää pidemmälle pitkään aikaan näissä laihdutus prosesseissani. Viikko olisi ennätys. Nyt tämä kuitenkin tuntuu erilaiselta, joten voi olla, että onnistuukin ! Jos tästä tulee jotain, olen ylittänyt itseni. Tarkoituksena olisi olla suurinpiirtein ok kunnossa itsenäisyyspäiväksi, jolloin on tanssit...

# miksi en minä ?

Luin jälleen, kuinka tässä maailmassa on riistetty henki nuorelta miehen alulta. Rakkaassa harrastuksessaan, joutui tämä sankari elämänsä antamana.

En ole koskaan tavannut poikaa. Oikeasti edes nimi ei sanonut mitään minulle, olin ehkä saattanut kuulla jotain ohimennen, mutta muuten en tiennyt hänestä mitään. Luen sivua facesta joka on tehty pojan muistoa kunnioittamiseksi. Luen, katson kuvat ja videot. Kyyneleet valuu poskilla ja yritän olla hiljaa, ettei kukaan tule katsomaan mitä minulle tapahtuu.

Tämä tapahtuu aina, vaikka en tuntisi henkilöä joka on kuollut, alan itkeä.

Sitten alan miettiä, Miksi Minä en kuollut? Miksi pitää riistää henki joltakulta, joka on palavasti halunnut elää. Joka on tehnyt kaikkensa unelmiensa eteen, nauttii elämästään ja kaikki on hyvin? Miksei noita nuoria elämiä voitaisi viedä vaikka minulta. Minä en halua suurinta osaa ajasta jonka olen hereillä, olla elossa. Kun luen tämän kaltaisia uutisia, ensimmäinen ajatus on, että haluan kuolla, jotta voisin tavata nämä henkilöt. Seuraavaksi mietin, jos antaisin oman henkeni, olisiko tuo enkeli vielä maanpäällä? Miksi maailma ei tapa minua, vaan jonkun joka ansaitsisi elää.

Viimevuonna koulussamme menehtyi poika syöpään. Jälleen itkin kotona, ja ajattelin, miksi tämän pojan piti kuolla, eikä minun?

Maailma on epäreilu paikka, sille ei voi mitään. Vaikka kuinka haluaisi.

# olisimpa mä kuollut

kyllä, mulla on ollut muutama kerta jolloin mä oon oikeesti toivonut olevani kuollut. Oon oikeeasti halunnut tappaa itteni, kadota. Niin ei käy usein, mutta tarpeeks usein siihen, että muistan aina edellisen kerran.

Oon joskus miettinyt miks jotkut tappaa ittensä. Näihinkin ajatuksiin on monta vuotta. Nyt mä tiedän tasan miltä se tuntuu. Sä et enää halua nousta ylös sängystä, et halua puhua kenellekkän, et halua syödä. Itseasissa minkään asian tekeminen ei huvita. Ahistaa niin, että itkeminen sattuu ja rintaan puristaa. Sä ajattelet, että koko maailma olisi parempi paikka, jos sua ei olis olemassa. Että tää paha olo loppuis, olis helpompaa. Tuntuis taas hyvältä. Näkis kaikki jotka on kuollut.

Nyt kun tätä kirjotan, tajuan perustelevani vain sitä, miks mun kannattais tappaa itteni. Oon aina arastellut tän asian kirjottamisesta tännekkään, koks atää kertoo jotain niin synkkää musta, ettei se ole enää normaalia. Oonko mä pitkään aikaan ollut normaali? En. Enkä tule koskaan enää olemaan.

Ainut asia mikä on estänyt mut tappamasta viimeaikoina itteeni, on ollut se, etten vaan oo keksinyt keinoa jolla tehdä sitä. Haluisin vetää lääkkeet ja nukkua pois omassa sängyssä. Ehkä metsässä dramaattisesti. Ehkä keskelle kaveriporukkaa hiukan provosoiden? Haluisin suunnitella omat hautajaiseni ja jättää kirjeen koululle joka luettaisiin keskusradiossa. Kerrottais kuinka mun opinahjo ja ihmisset ympärillä tuhos mut ja sai mut tekemään sen.

Tää on ihan uutta mulle. Mä haluan todella kuolla. Kirjotan tätä ja ajattelen, että oikeesti haluun pois. Haluun siivet. Mä oon kirjottanut tästä aiheesta novellin. Nimeltä siivet. Mä haluan siivet. Haluun lentää pois. Haluun kaikkien kuolleitten sukulaisten luokse, haluun et tää kaikki kipu katoo mun kehosta.